joonas_liikkuu.jpg Harrastukset

Näyttelyt taitavat olla yksi suurimmista harrastusmuodoista cotonihmisille. Cotonien määrä on lisääntynyt vuosi vuodelta näyttelyissä ja cotoneiden taso on noussut huimaa vauhtia. Suomalaiset cotonit ovat pärjänneet myös menestyksekkäästi ulkomailla. Suomalaisista koirista löytyykin jo useamman maan muotovalioita. Myös agility-radat odottavat tätä energistä, nopeaa ja nokkelaa rotua. Omasta mielestäni agility on yksi mukavimmista harrastuksista koiran kanssa. Kaikkein parasta agilityssa on se, kun näkee koiran nauttivan vauhdin hurmasta ja yhdessä tekemisestä. 

Tottelevaisuuskoulutus on myös hyvä harrastus, ja jokaisen koiranomistajan velvollisuus on opettaa koiralle perustottelevaisuutta. Vaikka cotoni on mitä ihanin ja hellyttävin pieni koira, myös se vaatii peruskoulutuksen. Cotoni on äärettömän viisas ja nopeasti oppiva rotu (oppii myös huonot tavat helposti) ja sen miellyttämisen halu on valtavan suuri. Se tekee mitä vain miellyttääkseen ohjaajaansa. Tai ainakin kaikki omat koirani ovat sellaisia.

Myös koiratanssin parista löytyy cotoneita ja heidän tanssittajiaan. Olen kuullut joidenkin harrastavan jälkeä, tottelevaisuutta ja hakua eli palveluskoirille suunnattuja asioita.

Jos haluat harrastaa cotonisi kanssa jotain, niin taivas on siinä vain rajana. Joten cotoni on mitä mainioin harrastuskaveri sellaiselle ihmisille, joka haluaa harrastaa koiransa kanssa.