2009

Oikein hyvää joulua ja menestyksekästä Uutta vuotta!!!

test.png

22.11.2009 Jyväskylä Kv

Niin sanottu kotinäyttely jälleen. Paikalle oli ilmoitettu hurja määrä cotoneita eli 44kpl:tta.

Kumpikin meidän koirista sai taas EH:t, mutta molemmilla oli todella hyvät arvostelut, joihin olen tyytyväinen.

Ehdin käydä myös samojedikehän laidalla ihastelemassa samojedeja ja moikkaamassa tuttuja. Haave toisesta sammarista sai taas tuulta purjeisiin, eli ehkä meillä on joku päivä toinen "iso valkoinen" näiden pienten seassa.

Nyt jäämmekin koirien kanssa taas pitkälle näyttelytauolle, sillä kehiin olisi tarkoitus palata vasta kesällä 2010. Muutenkin jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

25.10 Seinäjoen Kv

Lähdimme reissuun koirien kanssa jo edellisenä iltana, sillä syksyn pimeät ja aikainen herääminen ei houkuttanut sen enempää minua, anoppia kuin koiriakaan. Yövyimme hotelli Almassa, joka sijaitsee aivan Seinäjoen keskustassa. Palvelu hotellissa oli hyvää ja ruuat erinomaisia. Tänne menemme kyllä varmasti toistekkin.

Näytelypäivänä suuntasimme kohti Seinäjoki areenaa. Molemmat meidän koirista saivat EH:t ja voittivat oman luokkansa. Ursulan viimeisen sertin metsästys jatkuu siis edelleen...

17.10.2009 Silmätarkastus

Kävimme taas Joonaksen ja Ursulan kanssa silmätarkastuksessa. Tarkastajana toimi eläinlääkäri Tuomas Kärkkäinen, joka tarkasti molempien koirien silmät jo viime vuonna. Molemmilla koirilla oli jälleen terveet silmät.

23.8.2009 Heinolan näyttely

Anopin kanssa suuntasimme taas kohti koiranäyttelyä ja tällä kertaa suuntana oli Heinola. Mukaan koirista lähti taas Joonas ja Ursula. Matka sujui mukavasti ja paikan päällä löysimme helposti omalle kehälle. Kehän reunalla olikin jo paljon tuttuja ihmisiä ja koiria.

Tällä kertaa Joonaksen vei kehään ystävämme Anu, sillä minä jäin kehän laidalle laittamaan vielä Ursulaa. Joonas esiintyi taas hienosti, sai Erin, voitti avoimenluokan ja sai vara-sertin sekä oli vielä PU2.

Ursula esiintyi myös hienosti. Ursulan saavutuksena päivän päätteeksi Eri, luokkavoitto avoimessa luokassa, vara-sert ja PN2.

Molemmilla koirilla sertien saaminen oli lähellä, mutta hyvässä seurassa ja mukavassa lämpöisessä säässä ei harmittanut yhtään, vaikka ne ei tänään meille tullutkaan.

Kiitoksia Anulle vielä Joonaksen esittämisestä ja onnea Mariannelle Namun sertistä ja Jennille Elsan sertistä.

12.7.2009 Laukaan näyttely 

Aamu alkoi valtavalla vesisateella, joten päivältä en odottanut muuta kuin märkiä koiria ja ihmisiä. Pääsimme paikalle hyvissä ajoin, sillä olin luvannut esittää ja laittaa myös Cheribanin Quite Casanovan(Milon).  Vesisade lakkasi meidän onneksi juuri ennen coton kehän alkua.

Ensimmäisenä olikin tosiaan Milon vuoro, sillä se osallistui junioriluokkaan. Poika esiintyi, kuin vanha tekijä, vaikka oli kehässä ensimmäistä kertaa. Milo sai EH:n ja voitti luokkansa. Kiitokset Tiinalle perheineen sekä Minnalle, että sain esittää ja tutustua näinkin mukavaan poikaan.

Omista koirista Joonas esiintyi ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja oli ainoa luokkansa edustaja. Tuomari tykkäsi pojasta valtavasti ja Joonas saikin Erin, voitti luokkansa, sai ensimmäisen sertinsä ja oli lopulta PU3. Hienoa Joonas!

Ursula osallistui nuortenluokkaan ja oli myös ainoa luokkansa edustaja. Ursula sai myös Erin, voitti luokkansa ja sai myös sertin.

Lopuksi molemmat meidän koirat osallistuivat vielä kennel Longweilerin kasvattajaluokkaan, joka oli ROP-kasvattaja ja sai KP:n. Isossa kehässä ei enää sijoituttu.

Päivä oli kyllä todella upea ja loppupäivästä kelikin oli mitä mahtavin. Kiitos taas kaikille ihanille ihmisille mukavasta seurasta.


17.5.2009 Varkauden näyttely

ursula.jpg

Lähdimme aamulla ajelemaan kohti Varkautta. Matka ei onneksi ollut tällä kertaa kovinkaan pitkä. Olimme perillä hyvissä ajoin ja löysimme kehänkin helposti. Cottoneita oli ilmoitettu yhteensä 19 kpl, joista kolme oli poissa. Kehään tassutteli meiltä ensin Joonas. Kaverina sillä oli nuorten luokan uroksissa ihana Eppu, eli Semper Amigo Eloy. Joonas sai Erin ja oli luokkansa toinen. Paras uros kisassa Joonas sijoittui kolmanneksi.

Seuraavaksi kehään tassutteli Ursula. Jännitin todella paljon mitä tuomari sanoisi sen turkista, sillä muutamassa viime näyttelyssä turkinlaadusta oli tullut sanomista. Ursula on juuri turkinvaihtoiässä ja turkin kanssa on viime aikoina tehty valtavasti töitä, jotta se saataisiin taas kuntoon. Ursula osallistui myös nuortenluokkaan, voitti luokkansa ja oli lopulta PN3, saaden myös sertin. Se on nyt sitten jo Ursulan toinen serti, eli neiti on ikää ja viimeistä sertiä vaille suomen muotovalio.

 

  

Päivän voittajat olivat ROP Semper Amigo Eloy ja VSP Cotton Cloud’s Piece Of Gold. Oikein paljon onnea Jennille!

Lopuksi molemmat meidän koirat osallistuivat vielä kennel Longweilerin kasvattajaluokkaan, joka oli ROP-kasvattaja ja sai KP:n. Isossa kehässä ei enää sijoituttu. Onnea Erjalle!

Kiitos kaikille taas todella mukavasta päivästä kehän reunalla. Aurinko paistoi ja mukavaa oli.

 26.4.2009 Lahti KV

Kävimme Ursulan ja anopin kanssa pyörähtämässä Lahden KV näyttelyssä. Ursula osallistui nuorten luokkaan ja oli ainoa luokassaan. Tuloksena oli ERI ja luokkavoitto.

Päivän tähti ja ROP oli Semper Amigo Eloy ja VSP oli Whiteheart Lane Sunbird. Onnea Jenni ja Teija!

Samalla reissulla näimme pitkästä aikaa samojedi ihmisiä eli Sulon kasvattajan Jennin, Jennin siskon Katjan ja ystävämme Anun. Ja tietysti heidän ihanan ulkomaantuonnin Galen. Neito oli todella kaunis ja ihana… Ja pärjäsi kovatasoisten narttujen joukossa saaden SERTin ja olleen PN3. Onnea Korpisalon teamille ja Anulle J

24.4.2009 Dna-näytteenotto

Kävimme cotoneiden eli Zidan, Joonaksen ja Ursulan kanssa Jyväskylän/ Palokan Mustissa & Mirrissä antamassa dna-näytteet Hannes Lohen geenitutkimukseen. Mustissa & Mirrissä järjestettiin eläintenpäivän kunniaksi ilmainen joukkonäytteenotto. Dna- testauksista ja niiden tarkoituksista voi lukea lisää täältä: http://www.koirangeenit.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=159&Itemid=78

Kaikki koirat olivat tosi reippaita. Näytteenottaja kehui Joonaksen olleen päivän reippain näytteenantaja. Joonas kun seisoi aivan paikoillaan ja vielä lopuksi moiskautti pusut sekä assistentille, että näytteenottajalle.

Reissun lopuksi ennen kotiin lähtöä kävimme Anun ja koiralauman luona kyläilemässä. Koirat nautiskelivat toistensa seurasta meidän kahvitellessa ja rupatellessa mukavia. Kiitokset emännälle kahvista ja pullista.  

 4.-5.4.2009 Coton kevätpäiväturkki_kevtpivill.jpg

Vietimme mukavan viikonlopun Oikarin tilalla, Uuraisilla. Kotoa mukaan lähti kaikki meidän cotonit. Oli ihana nähdä tuttuja muuallakin, kuin aina näyttelyissä. Hienoa oli, että paikalle saatiin niin paljon osallistujia. Lauantaina järjestettiin Open Show, jonka parhaaksi koiraksi valittiin Joonaksen veli Peto (Longweiler Voice Of Lion) Onnea Eijalle. Omia koiria en ilmoittanut, sillä tyydyin kerrankin ihastelemaan muiden kauniita koiria ja juttelemaan ihmisten kanssa. Sitä kun ei koskaan kerkeä näyttelyssä tekemään, kun aina on mukamas niin kauhea kiire.

Koirat nauttivat vapaana juoksemisesta ja toisten koirien seurasta. Joonas rakastui palavasti Lupsiin, mutta tunne ei ollut molemminpuolinen, sillä Lupsi juoksi karkuun.

Kiitos oikein paljon järjestäjille. Tällaisia voisi olla useamminkin =)

22.2.2009 Tuusniemen ryhmänäyttelyjoonas_tuusniemi.jpg

Pitkästä aikaa taas näyttelyssä. Näyttelyvuosikäynnistyi tällä kertaa Tuusniemen ryhmänäyttelyllä. Tuomarina toimi Lars Adeheimer, ruotsista. Päivä oli mukava vaikkakin hieman erikoinen, sillä paikalla olleet cotonit saivat H:ta ja EH:ta eikä yhtään ERIä jaettu. Mutta kuten sanoin niin mukavaa ja hauskaa oli kehän laidalla taas tänään. Kiitos anopille taas seurasta, valokuvista sekä huoltojoukkona olosta.

 

 Mukana koirista oli Joonas ja Ursula. Joonas sai H:n ja Ursula pisti karvan verran paremmaksi, eli sai EH:n sekä voitti oman luokkansa.