2010

31.8 Lisätty pentujen kuviakoti2.jpg

Pennuille tehty oma valokuva-albumi galleriaan.

 20.8 Myyräkedon ensimmäinen pentue on syntynyt

Ursula synnytti perjantaina iltapäivällä 5 kaunista cotonin pentua. Pentueeseen syntyi kaksi urosta ja kolme narttua. Pentueen kuulumisia kirjoittelen jatkossa pentulaatikon puolelle.

23.6 Matka miehelään

Ursula pääsi käymään sulhasen luona Kuivasmäellä. Sulhaseksi valittiin ihana herrasmies Uno, eli Longweiler New Future. Mahdollisesti tulevista pennuista löytyy lisää tietoja pentusivulla, jonne päivittelen tietoja aina, kuin uutta tietoa pentueeseen liittyen tulee.

20.6 Pieksämäen ryhmänäyttely

Lähdettiin Joonaksen kanssa kokeilemaan, josko se viimeinen serti sieltä tulisi. Aamulla vettä satoi todella paljon, mutta onneksi Eijalla oli teltta mukana ja saatiin sieltä pieni kulmaus valloittaa. Koko kehän ajan satoi vettä ja koira oli yhtä märkä, kuin omistajansakkin. Joonas sai EH:n tällä kertaa. Syynä oli vielä kehittymätön ja hoikka vartalo, mikä pitääkin Joonaksen kohdalla hyvin paikkansa. No parempi onni ensi kerralla, jotenka sertin metsästys jatkukoon

13.5 Kangasniemen näyttely

Ensimmäinen näyttely tänä vuonna. Mukaan koirista lähti taas Joonas ja Ursula, sillä Ursula on edelleen viimeistä sertiä vaille muotovakangasniemi_rop_vsp.jpglio.

Tuomarina oli Jakub Kruzek Puolasta.

Ensin kehään tassutteli taas Joonas. Poika yllättikin toden teolla, sillä Joonas oli rotunsa paras uros, sai toisen sertinsä ja oli vielä VSP. Eli nyt on myös Joonas viimeistä sertiä vaille valio.

Ursula sai myös erinomaisen ja oli lopulta PN3 ja sai vara-sertin. Jatkamme siis pentuloman jälkeen sertin metsästystä.

Päivän täht eli ROP oli kaunis Elli-coton (Longweiler Zippy Monster). Onnea vielä kerran Anulle ja Erjalle.

Molemmat meidän koirat osallistuivat jälleen kerran Longweilerin kasvattajaryhmään, joka oli ROP-kasvattajaryhmä ja pääsimmekin taas isoon kehään esiintymään. Siellä ei enää sijoitusta tullut.

Kiitoksia taas oikein mukavasta ja nauru rikkaasta päivästä kaikille. Ja kelikin oli mitä aurinkoisin, vaikka vesisadetta oli luvattu.